Blogiin

Innovaatiosetelin ensimmäinen kuukausi

Seteli

Kuukauden ajan pk-yritykset ovat voineet yhdessä heille sopivan palveluntarjoajan kanssa hakea 5000€ innovaatioseteliä uusien ideoiden ja kasvun eteenpäin viemiseksi. Kiinnostus seteliä kohtaan on ollut suurta; jo ensimmäisen viikon aikana hakemuksia tuli 150kpl. Kokonaisuudessaan hakemuksia on tullut Tekesille 575kpl, joista 31.10. mennessä on käsitelty 419kpl ja myönteisiä päätöksiä on annettu 302kpl. Hakemuksen käsittelyä ei ole tarvinnut odotella keskimäärin kuin neljä päivää, joten yritykset ovat saaneet hyvin nopeasti tiedon päätöksestä.

Ensimmäisen hakuviikon jälkeen ajatuksia kysyttiin myös Growthsettersiltä:

”Odotamme, että innovaatioseteli aktivoi kasvuhaluisia pk-yrityksiä ottamaan ensiaskeleita digitaalisten palvelujen rakentamisessa ja investoimaan kasvuun. Erityisesti pk-yrityksissä osaamista ja kykyä näihin ei juurikaan ole. Meidän palveluilla voi esimerkiksi testata markkinaa, kirkastaa idean kaupalliseksi tuotteeksi tai palveluksi, rakentaa digitaalisen kasvumallin palvelulle tai mitata kvantitatiivisesti asiakaskokemusta ja kehittää kilpailukykyä sen avulla”, kertoi Juha, Tekesin ensimmäisen viikon yhteenvedossa.

Olemme Growthsettersillä päässeet hakemaan useampaa seteliä yhdessä yrittäjien kanssa ja saaneet myönteisten päätösten myötä kehityspolkuja alulle. Päätökset ovat tulleet nopeasti ja hakemuksen tekeminen on ollut helppoa, kun innovaatiotoiminta on ollut yrittäjien tarpeiden pohjalta yhdessä pohdittua. Olemme saaneet toimia myös innovaatioseteli-informaation tarjoajina ja ohjanneet muutamia yrittäjiä heille sopivammille palveluntarjoajille.

Tekes järjesti innovaatiosetelistä infotilaisuuden, jonka pääsee nyt katsomaan videotallenteena. Myös Twitterin viestivirrasta on voinut päätellä, että seteli innostaa ja kiinnostaa lukuisia yrittäjiä ja palveluntarjoajia. Setelin hakemisen helppous sopivan palveluntarjoajan löydyttyä, sekä päätösten nopeus, on ollut aistittavissa myös tästä median ulottuvuudesta.

Innovaatioseteliä voi näin ensimmäisen kuukauden kokemusten ja uutisoinnin mukaan pitää juuri tavoitteen mukaisena helposti haettavissa olevana pk-yritysten rahoituksena. Näin ollen innovaatioseteli on lunastanut sille asetettuja odotuksia. Me olemme saaneet innostua yhdessä meitä lähestyneiden yrittäjien kanssa ja tulemme varmasti innostumaan niin heidän kanssaan kehitystyötä tehdessä, kuin uusia innovaatioseteliä hakevia yrittäjiä kohdatessamme. Edelleen voimme auttaa eteenpäin myös heitä, jotka löytävät sopivamman palveluntarjoajan toisaalta. Käänny siis rohkeasti puoleemme, jos haluat hyödyntää seteliä kanssamme, tai pohtia yleensäkin mahdollisuutta innovaatiosetelin hakemiseen.

Blogiin
Lue lisää